KESÄTREFFIT 2019 INFO

Yhdistyksen järjestämien tapahtumien tiedot ja raportit.
Harri
FJDC Hallitus
Viestit: 127
Liittynyt: 02.06.2008. 17:48
Paikkakunta: Iittala

KESÄTREFFIT 2019 INFO

Viesti Kirjoittaja Harri » 18.10.2018. 9:56

Kokemus ja käytäntö on osoittanut, että FJDC:n kesätreffien pitopaikka pitää varata hyvissä ajoin jo edellisen vuoden puolella. Osallistujamäärän lähestyessä sataa henkilöä, alkavat sopivat paikat olla kortilla. Ensi vuodelle mm. Laukaan Peurunka ja Padasjoen Tarus ovat varattuja jo muille toimijoille eikä treffien järjestäminen heinäkuun kolmantena viikonloppuna (se perinteinen aika) onnistu kummassakaan paikassa (eikä edes lähellä tuota aikaa).

Selvittelimme myös noita aiemmin ehdotettuja paikkoja mutta yleensä homma kaatuu majoituspaikkojen määrään tai kustannuksiin, myöskään ajomahdollisuuksista tiedon saanti tuntuu olevan haasteellista.

Kyselin ideoita Facebookin FJDC-ryhmässä ja sainkin niitä, kiitos. Niiden yhteydenottojen perusteella löytyi paikka, johon on nyt tehty varaus.

Johtokunta päätti, että vuoden 2019 kesätreffit järjestetään Kotkan "pääpiirteisellä" seudulla, ajankohtahan on 19.- 21.7.2019.

Kun saamme ohjelman rakennettua ja varmistettua sekä tapahtuman budjetin laadittua, niin infoamme asiasta tarkemmin tällä foorumilla.

Laittakaa siis kalentereihin 19. - 21.7.2019 "KOTKA".
Harri

MNi
Viestit: 4
Liittynyt: 17.07.2016. 21:58
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: KESÄTREFFIT 2019 INFO

Viesti Kirjoittaja MNi » 14.03.2019. 10:46

Kesätreffit järjestetään Kotkan lähellä Pyhällössä (Lintukoto) 19. - 21.7.2019. Merkkaa aika jo nyt kalenteriin ja seuraa Jeepsteriä, näitä sivuja ja FB sivuja.
Poronpurijat suunnittelee pääsyään pelipaikalle. Onko vielä tietoa majoituksen/alueen suhteen, ovatko karvaisille lapsille sallittuja? Hoitopaikat täyttyy äkkiä, niin olisi hyvä tietää hyvissä ajoin miten reissuun pääsynsä suunnittelee 😁

Harri
FJDC Hallitus
Viestit: 127
Liittynyt: 02.06.2008. 17:48
Paikkakunta: Iittala

Re: KESÄTREFFIT 2019 INFO

Viesti Kirjoittaja Harri » 30.03.2019. 23:34

Moro kaikille

Tuosta alueesta löytyy netistä aika mukavasti tietoa, joskin hieman hankalan polun takaa. Tässä linkki http://www.kotka.fi/asukkaalle/nuorisop ... /lintukoto

Karvaiset kaverit ovat tervetulleita Jeeppeilemään kuten aiemminkin.

Kunhan johtokunta saa lopullisen kustannuslaskelman valmiiksi ja ohjelma varmistuu niin tiedotamme asiasta tarkemmin tällä foorumilla sekä myös kerhon FB-sivuilla.

Harri
Harri

Avatar
Jeep-Antti
Viestit: 130
Liittynyt: 27.03.2008. 9:06
Paikkakunta: Anjala

Re: KESÄTREFFIT 2019 INFO

Viesti Kirjoittaja Jeep-Antti » 04.04.2019. 16:58

Lintukoto
Osoite: Tykkitie 34, 49660 PYHÄLTÖ
Ajo-ohje Lappeenrannantieltä (tie n:ro 26) Pyhällöstä. Viitoitus Hamina Taavetti tieltä siis: Turkia, Haapala, Lintukoto

Lähin taajama siis Pyhältö, jossa myös kauppa. Mutkaisia sorateitä jos tykkää lähestyä, niin Kouvola - Sippola suunnasta Haapalan kautta pääsee myös. Sippolan keskustassa Lännestä lähestyttäessä Sale ja baari.

Kirjoita vastaus