Kiitosta vaan vastauksista.
Joo kävi niin, että sain liikkeelle lähdettäessä tämän "luiston" aikana PIENEMPÄÄ vaihdetta silmään. Eli ilmeisesti tämä vaivalloinen liikkeelle lähtö johtuikin väärästä vaihteesta. Liekö ollut aina tästä kyse, niin jäi nyt hieman arvoitukseksi. Sen muistan että usein sain tämän vian poistumaan sillä, että sammutin auton ja uusi yritys.
Vaan laitettiimpa laatikkoon lisää öljyä ja nyt toimii taas normaalisti. Tällä oli pienen pientä vaikusta myös ajon aikaiseen käyttäytymiseen. Nyt toimii hitusen (mutu) pehmeämmin. Siis mitään vuotojälkiä ei näy missään, mutta jostain kumman syystä sitä oli kuitenkin liian vähän laatikossa. Samanlaista juttua lueskelin tuolta jenkkivoorumeilta, että muillakin ollut samaa ongelmaa ilman että on näkyviä jälkiä. Lisätty määrä oli n. 0.5L. On kuulemma tämä NAG1/W5A580 tarkka tuosta öljyn määrästä.
Eli tosiaan kuten jo ehdottelittekin jos kenelle vastaavaa tulee eteen, niin öljyn määrän tsekkaus ihan ensimmäisenä.
Se määrähän mitataan tässä silleen, että öljyn lämpötila pitää saada ensin selville ja sitten katsotaan diagrammista, että paljonko sitä öljyä siellä loodassa pitää olla. Laatikko lämpimäksi ennen mittausta. Mittailut konehuoneenpuolelta pelkääjän edessä olevasta täyttöputkesta.
https://www.youtube.com/watch?v=9KJDvuZ4Wts
No nyt seuraillaan sitten tilannetta ja toivotaan, että ei isompaa damagea ehtinyt tulla... nyt siis pelaa taas normaalisti/hyvin kylmänäkin.