Päädyin tälläisen 2.8 CRD KJ Cherokeen vuosimallia -07 (-06 valmistettu) omistajaksi tuossa viime kuun alussa ja siitä asti on kuulunut kabiiniin melko kova voimistuva ulina aina ajettaessa 30-85 km/h jonka jälkeen ääni hiljenee, voipi johtua tietenkin tuuliäänien voimistumisestakin. Pahimmillaan ääni on jossakin 70-85km/h haarukassa.
Silloin tällöin kuuluu (harvoin, tällä viikolla en ole kuullutkaan) pienemmissäkin nopeuksissa parkkipaikoilla pyöritellessä ja taajamassa selkeä metallinen vinkuminen tai kirskuminen jostakin etupäästä, todennäköisesti apparin puolelta. Ikäänkuin etupalan äänirauta laahaisi, nopealla vilaisulla auton ollessa tunkilla en moista nähnyt ja paloissa näytti olevan vielä hyvin pintaa.
Piruja on maalailtu seinille muutamaltakin taholta kaikenmaailman perärempoista lähtien. Auto on liikkeestä haettu ja odottaa edelleen ilmeisesti ratin asentotunnistimen anturia jostakin hyvin kaukaa (kuusta kenties, 1,5kk ollut tilauksessa kuulemma) ja muutamaa muutakin fiksausta jotka piti ennen auton luovutusta korjata, mukaanlukien tämä ulina/humina. Myyjähän todennäköisesti näyttää mulle rengasmelu tjms. korttia kun joskus tämän pajalle saavat joten siksi ajattelin hieman varautua tähän keskusteluun kyselemällä täältä mahdollisia syntipukkeja.
Näillä oireilla todennäköisin syyllinen taitaisi olla etupyörän laakeri? Rattikin on pykälän vinossa oikealle joten kulmatkin saattaa tietysti olla perseellään ja renkaat huutaa? Tämä ei tietenkään selitä tuota toista oiretta.
Mielenkiintoinen reissu tulossa muutenkin, noin viikon ajelun jälkeen pääsi Espoosta hakemaan uutta lasinnostinta apparin puolelle

Lyövät varmaan mulle kiltisti ja mukisematta sen 208€ lapaan
