Rustysin sivuja käytin vain esimerkkinä, tiedossa on että niiden osista on sanomista tullut isonveden takana,
mutta kuvat on niillä hyviä ja osa videoistakin vaikka itseä hirvittää niiden hitsaamalla tekemät tukivarret.
Autocadin ohjelmalla pystyy kokoonpano kuvissa liikuttelemaan osia toisiinsa nähden melko luontevasti jos mallinnus on tehty oikein,
vaarana on vai että tulee sellainen kokoonpano jossa esim avainta et saa pultinpäähän mitenkään

Näitähän kyllä sitten suunnittelijoilla on tullut ennenkin
Nivelethän on helpointa hankkia valmiina ja oikeassa olet että varretkin tulee olla tehdastekoiset, tässähän voitaisiin mennä tulkintojen kanssa hyvinkin pitkälle.
Jos tekisi lujarit ja muutaman sata kierteytettyä vartta niin ne olisi tehtaan tekemiä. Siihen ei katsastus inssikään periaatteessa voi sanoa mitään.
Taikasanana nimen omaan lujuuslaskelmat ja hieman isompi erä valmistajalta jolla on taito/kokemus tehdä ko: osia.
Periaatteessa katsastus aseman olisi todistettava laskelmat vääriksi etenkin jos ne on tehty standardien mukaan käyttäen materiaalin tuottajan tietoja lujuuden osalta.
Pitääpä kysyä insseiltä itseltään mitä mieltä ovat
Mutta jos leikkimiset jätettäiisiin pois tästä keskustelusta, kuitilla saadaan vastuu muualle.
Tukivarsina voidaan kuitenkin käyttää kaikkia jotka on tarkoitettu samoille tai isommille akselimassoille esim. JK wrankleriin tarkoitettuja, pitää vain löytää sopivan mittaiset.
Akselin päähän joustavat puslat ja koriin kovat nivelet tuntuisi näin äkkiseltään fiksulta, tai toisin päin ne tuppaa olemaan yleensä millä vissiin haetaan hiljaisuutta tai jotain.
Hankalaa kun ei ole rajatonta budjettia

Jenkeissä olisi tarjolla niveliä ja varsia edullisestikkin tarjolla.
Opiskelijana mulla ei ole varaa moisiin enkä tulevaisuudessakaan ala maksamaan muutamaa tonnia sellaisesta jonka pystyn suunnittelemaan ja jonka suomessa voi teetättää.
Tehdäänhän ainesputkesta varsia ohjaukseenkin...