No niin peruskurssilla on käyty!
Empä olisi uskonut kuinka paljon Santahaminasta löytyy ajomaastoa.
Itse ollin sieltä nähnyt entuudestaan vain Sotkun ja Upseerikerhon.
Kurssi oli erttäin hyvä vakiopeleille ja ensikertalaisille eikä vähän enemmänkään mettässä ajaneen kuskin tarvinnut pitkästyä ja helposti löysi haastavmpaakin jumitus kohtaa jos sellaista halusi.
Maastoa tosiaan löytyi laidasta laitaan jotta citymaastureillekkin löytyi sopivaa maastoautoista puhumattakaan.
On se hienoa että puolustusvoimat on kaivattanut varusmiehillä poteroita, muuten olisi saharan metsät turhan helppoa maastoa, nyt sai mukavasti välillä pyöränsä pimeässä pudotettua poteroon ja välillä pääsi omin voimin pois ja välillä ei.
Kurssilla oli paljon ensikertalaisia ja sitten hiukan ajaneita ja muutama enemmänkin mettässä möyrinyttä. 10 autoa kuskeineen ja 8 apukuskia.
Suosittelen ehdottomasti kaikille vakiomaasturin omistajille ja ennen metsässä ajamattomille.
Iso kiitos vain Urkille ja Timolle kun olette moisen saannut aikaiseksi, täytyy varmaan hankkia vakio Jeeppi ihan sitä varten että voin jatkossakin tulla Santahaminaan kurseille, kun tuo nykyinen taitaa huikka vielä kasvaa ja kehittyä tulevia maastoturneita varten.
Jeepster lehteen tulee juttu kurssista.
t.Ismo Ämmä
MPKY: Maastoajon peruskurssi 13-14.12.08
MPKY: Maastoajon peruskurssi 13-14.12.08
Palstan yksi siivooja!
GP Korjaus Oy
-Kulmakorpi Off Road Park-
-JEEP HOLIC-
http://www.fjdc.org
http://www.jeep.fi
GP Korjaus Oy
-Kulmakorpi Off Road Park-
-JEEP HOLIC-
http://www.fjdc.org
http://www.jeep.fi
Kuvia!
Palstan yksi siivooja!
GP Korjaus Oy
-Kulmakorpi Off Road Park-
-JEEP HOLIC-
http://www.fjdc.org
http://www.jeep.fi
GP Korjaus Oy
-Kulmakorpi Off Road Park-
-JEEP HOLIC-
http://www.fjdc.org
http://www.jeep.fi