Venäjän reissua aloittelijoille

Tänne tietoa ja raportteja muiden kuin kerhon järjestämistä tapahtumista.
Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 12.03.2018. 21:42

Talvitreffeillä lupasin järjestää vakioautohenkisen reissun Venäjälle

Ajankohta on 6.7.2018 - 8.7.2018
Paikkana kieretään Karjalan Kannasta, kilometrejä rajantakana tulee n. 400-500km
Tankkaamassa käydään heti rajan jälkeen Säkkijärven nesteellä.
Tankkauspaikkoja on matkan varrella.

Lähtö on Vaalimaalta aikaisin perjantai aamuna ja paluu sunnuntai iltana.

Olen suunitellut reitit siten että pärjää ihan vakiolla autolla.
Kylki-naarmut on mahdollisia, koska puskat on joskus tiellä.
Mutta jos niitä haluaa välttää, niin ottaa apparille vaikka vesurin mukaan.

Majoittuminen on teltoissa / autoissa.
Kerholla on puolijoukkueteltta, jonka saa varmasti halutessaan mukaan.
Sen organisoinnin hoitaa se ketä haluaa siellä nukkua.

Ruokailu on kenttä-olosuhteissa.
Perjantai aamuna käydään Viipurin karusellissa (vähän niinkuin jokin Prisma) kaupassa ostamassa viikonlopun eväät.
Mitään semmoista ruokaa ei saa viedä rajanyli mitä ei voi syödä heti. Lihat, kananmunat, perunat ym raakatuotteet on kielletty.

Reseptilääkkeistä reseptit mukaan.

Auton paperit pitää olla mukana, sekä green gard. Jos auton papereissa ei ole omaa nimeä, niin valtakirja omistajalta tai haltialta

Autoja otetaan mukaan n. 10kpl.

Pakolliset varusteet:
Ensiapulaukku
Sammutin
GSM puhelin
Hinauspiste auton molemmissa päissä.
huomio-liivit

Suositellut varusteet:
LA-puhelin
Navigointi laite (esim android laite, jossa soviet military maps pro sovellus)
Lapio
Saha
Kirves
Retkikeitin

Rajan jälkeen käydään vaihtamassa rahaa, joten sen vaihtaminen etukäteen ei ole välttämätöntä.
Lähes kaikkialla pystyy maksamaan luottokortilla.

Passi ja viisumi.
Rajan ylitykseen tarvitaan viisumi. Se kannattaa hommata ainakin 1kk. ennen reissua.
Kertaviisumin maksimi-aika on 30pv. ja se kannattaa ottaa. Aloittaa vaikka pari-päivää ennen reissua ja siitä 30pv. eteenpäin.
Passin pitää olla voimassa puoli-vuotta viisumin päättymisen jälkeen.
Täällä viisumi on edullinen http://www.russianexpert.fi/17
Täällä viisumi on helppo https://www.lahialuematkat.fi/viisumit

Kukin huolehtii viisumistaan itse.

Nähtävää on suuniteltu mukavasti.
Viipurin läpiajo, Hylätty lentokenttä, Hylätty sotilaskylä, Kauniita leiripaikkoja, Laatokka, Käkisalmi.

Nelivetoakin tullaan tarvitsemaan.

Mukaan vaan rohkeasti. Ilmoittautumiset jarno@4x4parts.fi. Kyselyt sähköpostiin tai FB messengerillä.

Jarno
Viimeksi muokannut 2 päivämäärä JERKKU, muokattu yhteensä 25 kertaa

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Ilmoittautuneet

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 12.03.2018. 21:44

Jarno, Milla ja Leevi LR Disco
Micke + appari LC150
Max + appari Amarok
Jyrki + (appari ?) ZJ
Johannes + varmaankin appari :) Suzuki SJ
Tomppa + Johanna TJ
Jarmo + Heidi WJ
Esko ZJ
Kaj WJ
Jukka ja Jarmo XJ
Harri + ehkä appari KJ
Klasu XJ
Vesa + pomo VW
Make Patroll

JariJ Wagoneer (letka 2:n sitkeä veturi)
Viimeksi muokannut 10 päivämäärä JERKKU, muokattu yhteensä 27 kertaa

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 13.03.2018. 17:27

Jyrki ilmottautui matkaan :)

Avatar
keltsi
Viestit: 333
Liittynyt: 09.07.2012. 10:06
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja keltsi » 14.03.2018. 10:31

Pitääpä pistää kyselyä kaveripiiriin olisiko joku innokas lähtemään kaveriksi, ainakin itseni kiinnostaisi lähteä reissuun :wink:
Kaikki maastoautot eivät ole Jeeppejä, eivätkä kaikki Jeepit ole maastoautoja...

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 14.03.2018. 20:41

keltsi kirjoitti:Pitääpä pistää kyselyä kaveripiiriin olisiko joku innokas lähtemään kaveriksi, ainakin itseni kiinnostaisi lähteä reissuun :wink:
No hienoa :)
Tää on sopiva reissu sun "vakiolle" XJ:lle :D

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 16.03.2018. 21:10

Tomppa ja Johanna ilmottautui mukaan TJ:llä :)

jarpel
Viestit: 2
Liittynyt: 01.09.2016. 20:13
Paikkakunta: launonen

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja jarpel » 17.03.2018. 21:09

Jape ja heidi vois ilmottautua letkaan jollai jeepillä mikä sattuu olemaan kunnossa :D

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 17.03.2018. 23:20

Tämä tuntuu herättävän kivasti mielenkiintoa.

Jos tulee enemmän autoja, niin jaetaan maantie osuuksilla letka kahteen.
Joku toinen saa olla toisen letkan kartta autona.

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 18.03.2018. 13:18

Tulliselvityskaavakkeen ja migreeni kortti.

Kaikkien rajan yli menevien on täytettävä migraatiokortti.
Tätä ei saa etukäteen mistään, se pitää pyytää ensimmäisessä kopissa olevalta passin tarkastajat.

Vain kuskit täyttävät tulliselvityskaavakkeen.
Sen voi tehdä kotona, mutta pitää ehdottomasti tulostaa kaksi-puoleiseksi

Täällä hyviä ohjeita
http://bensaralli.com/migraatiolapun-ja ... ttoohjeet/

Avatar
rane58
Viestit: 1253
Liittynyt: 24.08.2011. 23:37
Paikkakunta: Espoo

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja rane58 » 19.03.2018. 0:56

En ole ikinä käynyt venäjällä, enkä toista kertaa mene.... 8)
Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
Kuva
Jeep Grand Cherokee 4L vm-95
Oldsmobile 98 Luxury Sedan 425cid vm-66
Honda CB 750 F2 Seven Fifty vm-98
Myydään https://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=8912

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 22.03.2018. 18:59

Rupeaa olemaan letka melko täynnä.
Jos on vielä mukaan haluavia, niin ilmoittakaa minulle.
Pikkuteillä ja leireissä ei iso ryhmä haittaa, mutta maantieosuuksilla se menee melkolailla odotteluksi.
Kunhan sovitaan jonkun toisen kanssa maantie-osuuksien vetämisestä, niin voidaan ottaa vielä ainakin 5-autoa matkaan.
Karttateillä mennään, joten mitään erityistaitoja ei tarvita.

Avatar
JERKKU
Viestit: 625
Liittynyt: 20.03.2008. 21:59
Paikkakunta: Vantaa
CONTACT:

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JERKKU » 25.03.2018. 17:02

Tänään pompsashti vastaan uusi pakollinen varuste Venäjällä autoilevalle.
Eli kaikille mukaan huomio-liivit

Avatar
rane58
Viestit: 1253
Liittynyt: 24.08.2011. 23:37
Paikkakunta: Espoo

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja rane58 » 25.03.2018. 21:35

Nythän olisi hyvä jos kerholla olisi myynnissä noita huomio-liivejä.... :wink:
-Selässä lukisi JEEP ja kerhon logo rinnassa tai siellä selässä...? 8)

:idea: -Idea vapaasti käytettävissä. :mrgreen:
-Ostaisin itsekin... :D
Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
Kuva
Jeep Grand Cherokee 4L vm-95
Oldsmobile 98 Luxury Sedan 425cid vm-66
Honda CB 750 F2 Seven Fifty vm-98
Myydään https://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=8912

Hienohelma
Viestit: 5
Liittynyt: 14.05.2016. 23:23
Paikkakunta: Espoo

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja Hienohelma » 26.03.2018. 14:57

Tätähän on odoteltu. Huomasin vasta nyt.
Onnistuisko letkan jonokis vielä yksi Jeep XJ :?:
Ko. alueella olen käynyt mutta apparina Defenderissä.
Nyt olisi jo korkea aika saada Valkoiseen hienohelmaan muutaama naarmu :roll:

Terveisin
Klasu

JariJ
Viestit: 43
Liittynyt: 14.08.2012. 0:42
Paikkakunta: Tuusula

Re: Venäjän reissua aloittelijoille

Viesti Kirjoittaja JariJ » 01.04.2018. 23:30

Jos jononjatkoksi mahtuu, niin wagoneekeri on messissä.

Kirjoita vastaus