Vuosikokous pidettiin Kulmakorvessa ja Google Meetissä noin tusinan jäsenen voimin 7.3.2021.
Fyysisesti kokousasemaa pitivät pystyssä allekirjoittanut, Pekka ja Kari. Muut olivat turvallisesti etäyhteyden päässä.
Kokous esitti ja päätti jatkokaudestani puheenjohtajana. Kiitän luottamuksesta!
Hallituksen kokoonpanoon saatiin nuorennusleikkaus, kun Hampus nousi varsinaiseksi jäseneksi hallitukseen Jukan jättäytyessä ansaitulle eläkkeelle (yhdistyksen aktiivitoiminnasta).
Sääntömuutos käsiteltiin toisen kerran ja se hyväksyttiin, eli seuraavaksi toimitellaan yhdistyksen uudet säännöt liitteineen PRH:lle ja saadaan tämän myötä uudet säännöt viimein käyttöön.
Kesätreffeistä päätettiin kokouksessa esitetyn mukaisesti sen verran, että ajankohtaa siirretään koronan ja viivästyneiden rokotusten takia elokuulle. Uusi ajankohta 20.-22.8.2021 siis kalenteriin! Paikkana muutaman vuoden takaa tuttu Multamäki.
Kulmakorpivastaavat Pekka ja Kari saivat yhdistykseltä kiitoksena Kulmakorven eteen tehdystä työstä komeat puukot! Kannattaa olla tapahtumissa tarkkana, millä välineellä viiltävät makkaroihin ristikoita
Uuden hallituksen järjestäytyminen tapahtui varsinaisen kokouksen jälkeen ja mitään muutoksia toimihenkilöiden tai vastuiden jaossa entiseen ei katsottu olevan tarpeen.
Peruskaasulla eteenpäin!
-Johannes