Tytön WJ-Jeeppi

Oma ajopeli esiteltynä, oli sitten rakennettu tai rakenteilla.
koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 08.12.2016. 18:22

Morjensta päivää.

Nyt kävi jotenkin niin että mulla on pihassa Jeeppi. Pitkästä aikaa mulla on auto joka laittaa hymyilyttämään ihan vaan jo ajatuksen tasolla. Yhtenä aamuna mä tervehdin sitä ääneen, kuin hyvääkin ystävää :D

Kuva

Olen nyt aika pitkään ajellut sellaisilla tosi tylsillä perheenkuljettimilla ja nyt sitten kun vanha auto alkoi kirjaimellisesti hajota käsiin tuli mieleen että joskos sitä hankkisi pitkästä aikaa sellaisen auton mistä ihan oikeasti tykkää. Toiveina oli neliveto, tämän kyseisen nelivedon mukana tuli vaan aika paljon kaikkea muutakin kivaa. Miehen mielipiteet saattoivat hieman vaikuttaa merkin valinnassa :roll:

No, nyt sitten tuota autoa pitäisi alkaa laittamaan siihen kuntoon että sillä kehtaa lähteä pusikkoon. Pitäisi siis vähän korottaa ja hankkia kesäksi jotkut kivat renkaat alle. Lisävaloja tottakai pitää olla. Ja koska tuon auton bensatankki on hyvinkin erikoisesti sijoitettu niin sille haluan jonkinsortin suojan laittaa. Ja lisää varmasti keksii kokoajan. Ihan mahottoman nopealla aikataululla tämä ei tule tapahtumaan koska noita osia ei kasva puissa mutta hiljalleen laittelen, opettelen ihan itte tekemään vaikka henki lähtis! Olen mä ennenkin jotain pikkupuuhaa tehnyt mutta aikalailla tässä miehen ja Youtuben opastuksella mennään :lol:

Ennen kaikkia kivoja puuhia tarttee kuitenkin tehdä tylsiä puuhia. Tässä lista joka toivottavasti pysyy lyhyenä.
- takakontin kaasujouset on ihan entiset, uudet on jo tilattu.
- auto käynnistyy vähän heikonlaisesti joten sitä tässä parhaillaan ratkotaan mitä sille tarttis tehdä. Jonkin verran apuja olen saanut jo Facebookin ryhmän kautta.
- etusumarit eivät pala, liekö siellä kotelossa mitään edes on
- takalasin pyyhkijä retkottaa ihan ihmepaikassa (eikä retkotakaan, moottori siitä on sökö)
- vilkun rele (kerran jo korjasin, itte, aatelkaa!)
- puhallin toimii valjusti, autokaupan piikkiin vaihdettiin uusi puhaltimen moottori, vastus ja johtosarja
- vaihdekepin valot ei pala
- cd-soitin ei toimi (eikä cd:n vaihtaja, ihankun mulla ees olisi enää mitään levyjä tallella)
Viimeksi muokannut 2 päivämäärä koran_, muokattu yhteensä 9 kertaa
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

GeneralJ
Site Admin
Viestit: 279
Liittynyt: 03.06.2015. 21:52
Paikkakunta: Lahti

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja GeneralJ » 08.12.2016. 20:16

Jos sitten tarvitset toimivat sumuvalot, niin minulta löytyy ylimääräiset :mrgreen:
Kuva

koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 08.12.2016. 20:46

Hihkasen kun saan aikaseksi kurkkia niitä sumareita tarkemmin. Kattelin sun auton kuvia ja huomasin että sun takalasin pyyhin retkottaa ihan samalla tavalla kuin munkin, on siis tuolla pellin päällä eikä lasin päällä. Oletin heti että sen on oltava rikki, en edes kokeillut toimiiko :lol: Onko siis tuo sun pyyhin ihan toimiva?
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

pstj
Viestit: 69
Liittynyt: 28.09.2014. 23:01
Paikkakunta: Päijät-Häme
CONTACT:

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja pstj » 08.12.2016. 20:55

GeneralJ kirjoitti:Jos sitten tarvitset toimivat sumuvalot, niin minulta löytyy ylimääräiset :mrgreen:
Mitäs noiden lähiympäristölle on tapahtunut?
Grand Cherokee WJ -99 4.7 Quadra Trac II
Ei se siitä.

Avatar
28CRDKJ
Viestit: 301
Liittynyt: 12.02.2010. 22:38
Paikkakunta: Liperi

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja 28CRDKJ » 08.12.2016. 21:15

koran_ kirjoitti:Hihkasen kun saan aikaseksi kurkkia niitä sumareita tarkemmin. Kattelin sun auton kuvia ja huomasin että sun takalasin pyyhin retkottaa ihan samalla tavalla kuin munkin, on siis tuolla pellin päällä eikä lasin päällä. Oletin heti että sen on oltava rikki, en edes kokeillut toimiiko :lol: Onko siis tuo sun pyyhin ihan toimiva?
Noinhan sen pitääkin olla. Ei muuten avaudu se takalasi :)
ex 2006 KJ 2,8CRD Aut.
*MYYDÄÄN! 2001 TJ Wrangler 4,0 Aut.
*1987 YJ Wrangler 4,2 Aut. +6" Skyjacker +2"BL
*1980 & 1984 SJ Cherokee 4,2 Man.
*2007 WK Grand Cherokee 3.0 CRD Aut. QD2 +2" OME

koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 08.12.2016. 21:24

Käynnistymisongelma on siis seuraavanlainen:

Kylmänä kun starttaa niin junnaa aika pitkään ennenkun hörähtää käyntiin (ja sit menee taas suupielet korviin). Lämpimänä käynnistyy oikein kivasti. Vikakoodinkin heitti toissapäivänä (P0340) ja tänään vaihdettiin koodin mukainen osa (kiitos, Jamant!) josta seurasi se, että vikavalo sammui, koodi katosi mutta käynnistysongelmaan se ei auttanut.

Facen puolelta neuvottiin seuraavaksi vaihtamaan bensansuodatin (vai suodattimet, missä lie ees sijaitsevat :shock: ), polttoaineen paineet pitäis mitata (se onnistuu erään tutun luona toivottavasti) ja sitten oli vielä moottorin lämpötilan anturin toimivuuden tarkastaminen. Itse kovasti haluaisin ensin varmistua siitä missä se vika on ettei suotta upota omaisuutta osiin joita ei ehkä sittenkään olisi tarvinnut vaihtaa.

Ensi viikolla saadaan lainaan se vekotin millä saadaan vikakoodit irti autosta, josko se suostuisi sille vehkeelle kertomaan mikä sitä vaivaa. Mun autoni on ihan selkeesti nainen kun ei suostu puhumaan vaikka selkeesti jokin on vialla :roll: :lol:
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 08.12.2016. 21:26

28CRDKJ kirjoitti:Noinhan sen pitääkin olla. Ei muuten avaudu se takalasi :)
No niinpä tietysti, hah :D Nyt on kyllä pakko lähtee heti kokeilee toimiiko se!
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

Avatar
JAMANT
Site Admin
Viestit: 6306
Liittynyt: 26.03.2008. 20:33
Paikkakunta: Espoo
CONTACT:

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja JAMANT » 08.12.2016. 21:28

Mites se puhallin, lähtikö puhaltamaan ohjeella jonka annoin??
Your Jeep specialist

Jeep Comanche -89, 4,0L6+AW-4+NP-231+Dana30+Dana35 w/POWERTRAX w/ 4"+ korotus & HD-steering sekä Jeep Wagoneer Limited -79, 360V8+TH-400+Quadra-Trac projekti
FJDC #1

koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 08.12.2016. 21:49

Tulimme siihen tulokseen että sen on oltava oikeinpäin koska se puhaltaa kuitenkin _vähäsen_. Vai?

Tällänen liitin siellä oli että jos sitä nyt kuitenkin haluis kokeilla niin mitä tuolle nyt pitää tehdä? Puhuit jostakin violetista osasta? Ei oo semmoista.
Kuva
Kuva

Ja ei muuten inahdakaan se takalasin pyyhin :?
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

Avatar
JAMANT
Site Admin
Viestit: 6306
Liittynyt: 26.03.2008. 20:33
Paikkakunta: Espoo
CONTACT:

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja JAMANT » 08.12.2016. 22:27

Voi se olla muunkin värinen, siinä missä ne naaras metalliset liittimet näkyy päästä, ei johtojen puolelta...
Your Jeep specialist

Jeep Comanche -89, 4,0L6+AW-4+NP-231+Dana30+Dana35 w/POWERTRAX w/ 4"+ korotus & HD-steering sekä Jeep Wagoneer Limited -79, 360V8+TH-400+Quadra-Trac projekti
FJDC #1

GeneralJ
Site Admin
Viestit: 279
Liittynyt: 03.06.2015. 21:52
Paikkakunta: Lahti

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja GeneralJ » 09.12.2016. 0:55

koran_ kirjoitti:...Kattelin sun auton kuvia ja huomasin että sun takalasin pyyhin retkottaa ihan samalla tavalla kuin munkin, on siis tuolla pellin päällä eikä lasin päällä. Oletin heti että sen on oltava rikki, en edes kokeillut toimiiko :lol: Onko siis tuo sun pyyhin ihan toimiva?
Niin sen tosiaan kuuluu olla. Kun käyttökytkintä kääntää off-asennosta siihen seuraavaan pykälään niin pyyhin pyyhkäisee takalasin ja jää takaisin tultaessa siihen lasin päälle reunan kohdille, josta sitten taas hetken kuluttua pyyhkäisee lasin uudelleen. Jos kytkimen kääntää off-asentoon, niin pyyhin menee pois lasin päältä siihen pellin päälle, jossa on myös se vastakappale pyyhkimen vartta varten. Jos se ei menisi lasin päältä pois, niin takalasi ei tosiaan aukeasi.

GeneralJ
Site Admin
Viestit: 279
Liittynyt: 03.06.2015. 21:52
Paikkakunta: Lahti

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja GeneralJ » 09.12.2016. 0:59

pstj kirjoitti:
GeneralJ kirjoitti:Jos sitten tarvitset toimivat sumuvalot, niin minulta löytyy ylimääräiset :mrgreen:
Mitäs noiden lähiympäristölle on tapahtunut?

Lähiympäristö oli hetken aikaa kokonaan pois keulilta tuossa kylppärin lattialla, jossa siihen asetin ensiksi teipit muotoja hakiessani ja sitten näytin sille sellaista pistorautasahaa, niin se kumma pudotti nuo kulmapalat pois. Nyt mahtuu renkaatkin pyörimään.

koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 12.12.2016. 18:39

Hmm... autoni vissiin tykkää pakkasista kun käynnistyy paremmin nyt kun ollut sellaisia -7 lämpötiloja. Ei nyt ihan palmun alta mutta paremmin.

Huomasin myös että kun pitää virrat päällä hetken ennen käynnistystä niin sekin auttaa. Eli olisko se vaan nyt sitte niistä polttoaineen paineista kyse?

Olikos tässä jeepissä yksi vai kaksi bensansuodatinta? Ja missä ne mahtavat sijaita? Ja pystynkö minä ne itse vaihtamaan? Jos nyt oletetaan että pääsen lämpimään homman tekemään, lumihangessa en tee hommia.
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

GeneralJ
Site Admin
Viestit: 279
Liittynyt: 03.06.2015. 21:52
Paikkakunta: Lahti

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja GeneralJ » 12.12.2016. 19:42

Niitä perinteisiä ulkoisia filttereitä on vain yksi. Toinen jota en itse miellä suodattameksi on tankin sisällä. Lisätietoa sijainnista kuvineen löytyypi täältä.

Itse olen huomannut muidenkin Jeeppien kanssa, että ne lähtevät paremmin käyntiin kun lyö virrat päälle ja oikeasti odottaa että ne mittariston valot sammuvat ja vasta sitten käynnistää. Jos kerralla nollista yrittää käynnistää, niin lähtee huomattavasti huonommin.

koran_
Viestit: 11
Liittynyt: 24.11.2016. 20:14
Paikkakunta: Hollola

Re: Tytön WJ-Jeeppi

Viesti Kirjoittaja koran_ » 22.12.2016. 12:02

Jeepin puhallin korjattu. Vika oli siinä johtosarjassa, kiitos vaan Jamantille vinkistä ;)

Ensivuoden puolella paneudun siihen käynnistymisongelmaan.
Jeep Grand Cherokee WJ vm.2000 4,7 V8 np 247 Quadra-Drive

Kirjoita vastaus