'73 Wagoneer

Oma ajopeli esiteltynä, oli sitten rakennettu tai rakenteilla.
onre
Viestit: 8
Liittynyt: 16.10.2013. 19:48
Paikkakunta:

'73 Wagoneer

Viesti Kirjoittaja onre » 10.11.2013. 23:09

Morjes,

Tuli haettua tuommonen riesaksi veljen kanssa. Kävin katsomassa tapausta jo kerran aiemmin ja totesin sen yllättävän ryhdikkään ja suorapeltisen oloiseksi. Kävi vaan todella huonosti ja rikkaalla. Hain Jamantilta korjaussarjan kaasariin ja tuoreet tulpat jo ennen hakureissua. Paikan päällä todettiin myös tulpanjohdot niin kypsiksi, että haimme paikallisesta vauhtiputkasta jonkun Ford-kutosen johdot. Ei se siltikään kovin kaksisesti alkanut käydä, mutta jonkun maagisen kierroslukurajan ylittyessä homma alkoi kuitenkin toimia siinä määrin että siirtoajolle uskalsi lähteä.

Lähtövalmisteluja:

Kuva

Välilasku, tietenkin taas nokkapelti auki:

Kuva

Ihme kyllä perille päästiin. Kulutus n. 30 litraa sataselle. No, nyt on kaasarissa korjaussarja paikallaan. Kakkos- ja nelospyttyjen tulpanjohdon irrotus ei muuta käyntiä mitenkään. Johtoja vaihdeltu eestaas ja muutakin kepulointia kokeiltu, ei vaikutusta. Saa nähdä mikä on vikana. Sytytys on todennäköisesti aivan metsässä myös, pitää kattella ajoituslampun kanssa jos siihen saisi jotain älyä.

Autosta sen verran että olen vissiin 3. omistaja, ensimmäinen oli Lyttylän VPK. Tokalla omistajalla tää on ollut vissiin lähinnä suulintäytteenä vuosia. Parituhatta kilometriä sanoi ajaneensa. Yllättävän suorakylkinen tuo ainakin on. Saa nähdä mitä mörköjä löytyy kun kunnolla alkaa tonkimaan. Kontin lattia on ainakin kova. 8)

onre
Viestit: 8
Liittynyt: 16.10.2013. 19:48
Paikkakunta:

Viesti Kirjoittaja onre » 11.11.2013. 19:56

Konsultoitu viisaampia ja piruuttaan kurkattu mitä venttiilikoneistossa tapahtuu. Kyllä ne näyttäis liikkuvan kun konetta kampuran päästä pyörittelee. Seuraavaksi ohjelmassa ois varmaan uusi venttiilikopan tiiviste ja koneen kasaus siinä määrin että tuon ajelis halliin, sitten kattelis puristuspaineet. Jamantin veikkaus palaneista venttiileistä kuulostaa todennäköiseltä, koskapa vaikka tämä käy neljällä, ei öljykorkista tule minkään sortin puhallusta kun sen avaa.

Avatar
JAMANT
Site Admin
Viestit: 6421
Liittynyt: 26.03.2008. 20:33
Paikkakunta: Espoo
CONTACT:

Viesti Kirjoittaja JAMANT » 11.11.2013. 19:59

Tuosta: http://www.jamant.fi/venttiilikannentii ... -1495.html tai noitakin taitaa olla se yksi hyllyssä: http://www.jamant.fi/venttiilikannentii ... p-827.html on jo aika harvinainen osa... Juu yksi on hyllyssä...
Your Jeep specialist

Jeep Comanche -89, 4,0L6+AW-4+NP-231+Dana30+Dana35 w/POWERTRAX w/ 4"+ korotus & HD-steering sekä Jeep Wagoneer Limited -79, 360V8+TH-400+Quadra-Trac projekti
FJDC #1

onre
Viestit: 8
Liittynyt: 16.10.2013. 19:48
Paikkakunta:

Viesti Kirjoittaja onre » 07.05.2014. 0:15

Noniin, ehtipä tätäkin taas hieman edistämään.

Nyt käy kaikilla. En tosin ymmärrä, miksi :shock: Vaihdoin uuden virranjakajan kannen ja pyörijän. Ei vaikutusta käyntiin, edelleen kakkosen ja nelosen johdon irrotus ei muuta käyntiä. Puristuspaineetkin tuli mitattua, identtiset joka pytyssä. Totesin että ei tämä tästä enää kokeilemalla huononekaan, ja ajoituslamppu oli jäänyt kotiin, joten käänsin piruuttani jakajaa reippaasti myöhäisemmälle. Kone tulille ja kappas, nyt käy kaikilla - ainakin käynti muuttuu jokaisen tulpanjohdon irroituksesta.

Koitin painaa kaasua, edelleen meinaa stumpata. Jakajaa vielä lisää myöhäsemmälle ja uutta kokeilua - kas, ei enää stumppaa. Vaihde silmään ja kovaa ajoa hallin ympäri - tämähän suunnilleen toimii. En lähde edes arvailemaan miten tällasta voi sattua. Tuli sitten myös todettua että ajoitusmerkki puuttuu hihnapyörästä, joten etsittiin YKK ja tehtiin merkki. Ens kerralla sitten lampun kanssa arpomaan sytkää "oikeasti" kohdalleen.

Takaluukun salpa tuli säädettyä niin, että luukku menee nyt kunnolla kiinni. Takalasiahan tässä ei ole minkäänlaista, luukun sisältä löytyi mekanismi ja kontista irrallaan window channel. Irrotin mekanismin ja sitä irrallaan kokeillessa totesin, että se alkaa hyppiä hampaiden yli kun "käsivarret" ovat n. 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Vika tuntuisi olevan niiteillä suljetun kopan sisällä olevassa ekassa alennusvaihteessa.

Tarvii koittaa metsästää jostain purkuosina nyt ainakin takalasi hilppeineen. Sopiikohan sähkökäyttöisen mekanismi tuon veivin kanssa yhteen? Vissiin harvinaisempi tämä käsinveivattava malli. Mielellään pitäisin tuon kyllä manuaalisena jos jostain löytyy ehjä mekanismi.

onre
Viestit: 8
Liittynyt: 16.10.2013. 19:48
Paikkakunta:

Re: '73 Wagoneer

Viesti Kirjoittaja onre » 28.09.2020. 8:28

Hommassa oli pieni luova tauko mutta nyt se jatkuu taas.

Nyt on 63 A laturi paikallaan ja lataus toimii. Irroitin vanhoja palolaitoksen asentamia sähköjä melkoiset määrät, kytkennät on onneksi tehty fiksusti auton omien sähköjen rinnalle eikä "sekaan". Nyt kaikki auton omat sähkölaitteet toimivat ja missään irtojohdon päässä ei ole akkujännitettä havaittavissa, pitää vielä purkaa loputkin ylimääräiset johdot pois. Miten tämmöisestä irtoaa kattoverhoilu?

Sytytys on nyt tehtaan antamassa arvossa.

Kaasutin taitaa kyllä mennä tätä menoa vaihtoon. Weber-korvauskaasutin on toki kallis, mutta tässä tulevat elämän karut realiteetit vastaan. Uskoakseni ihmisen kannattaa aika ajoin kysyä itseltään kysymyksiä kuten "kuinka suuren osan elämästäni haluan käyttää Carter YF:n purkamiseen, kokoamiseen ja säätämiseen?" Yritin siis säätää kaasutinta alipainemittarin kanssa. Seosruuvin kääntämisellä ei ollut mitään vaikutusta alipaineeseen. Kaikki muut alipainelähdöt olivat tulpattuna ongelman rajaamiseksi. Ehkä vaihdan vielä imusarjan tiivisteen varmuuden vuoksi, mutta siitäkin huolimatta luotto YF:ään on vähän vähäinen. Ilmeisesti myös metering rod jumittaa tai kaasutin alkaa satunnaisesti tulvia jostain muusta syystä, koska kone vuorotellen toimii ja ei toimi kierroksilla.

Tuli vaihdettua myös tankin täyttöputken kumiletku. Tämä helpotti elämää siinä mielessä, että autoon on nyt mahdollista tankata bensaa.

jukkan
Viestit: 18
Liittynyt: 07.11.2013. 20:43
Paikkakunta: Lpr

Re: '73 Wagoneer

Viesti Kirjoittaja jukkan » 19.10.2020. 16:41

Noin kaasutin vinkkinä;
Kesällä juttelin jeep kuskin kanssa, joka sanoi vaihtaneensa carterin vastaavaan kiina-kopioon. Joka sitten on toiminut paremmin.

onre
Viestit: 8
Liittynyt: 16.10.2013. 19:48
Paikkakunta:

Re: '73 Wagoneer

Viesti Kirjoittaja onre » 20.10.2020. 8:37

Itse päätin koittaa sovitella tähän vanhan tutun Weber DGV:n, koska niistä on pelkästään hyviä kokemuksia parinkymmenen vuoden ajalta. Koneen koon suhteen ollaan aika lailla ylärajoilla, mutta katsotaan nyt miten käy.

Aika on kulunut takaluukun sisuskaluja uusiessa. Lasin ohjauskiskoista toinen puuttui ja toinen oli ruostunut reikäiseksi + vääntynyt muodottomaksi. Tein uudet 20 mm U-profiilista jonka sisälle liimataan Korja-Kumin valikoimasta tämmöistä liukulasinauhaa:

https://www.korjakumi.fi/tuote/liukulas ... en-1082632

Myös sen kiskon, mihin ikkuna kiinnitetään, puuhastelen U-profiilista ja tästä:

https://www.korjakumi.fi/tuote/u-nauha-10011-1082135

Päihin sitten 6 mm akselista "seuraimet" jotta tämä liikkuu kivasti noissa ohjauskiskoissa. Yritän muistaa ottaa kuvia räpellyksistä.

Kirjoita vastaus